Maailman parhaita kaavinjärjestelmiä – tällä kertaa Australiaan

Rauma on yksi Suomen kolmesta suuresta konttisatamasta. Finnchain toimii valtatie 12:n läheisyydessä, joten matka satamaan taittuu reilussa kymmenessä minuutissa. (Kuva Ari Ahlfors/Rauman Satama)

Omilla innovaatioilla ja jatkuvalla tuotekehityksellä olemme luoneet tuoteperheen, johon luotetaan vesi- ja jätevesilaitoksilla ja vettä käyttävässä prosessiteollisuudessa.

Olemme teknologiajohtaja jätevedenkäsittelyn ketjukaavin-järjestelmissä. Niitä Finnchain on vienyt maailmalle 1980-luvun lopulta lähtien. Järjestelmiämme on käytössä jo tuhansia, kaikkiaan 65 maassa.

Laadukkailla tuotteillamme on pitkä elinkaari. Vahva näyte siitä löytyy esimerkiksi Kreikasta. Ateenan jätevedenpuhdistamo toimii saaressa lähellä pääkaupungin historiallista satamaa. Psyttalian saarella laitteidemme viimeiset asennukset tehtiin juuri ennen vuoden 2004 kesäolympialaisten avajaisia.

”Se oli todella suuri toimitus, peräti 128 kaavinjärjestelmää. Laitteemme ovat kestäneet kovaa käyttöä yli 20 vuotta. Siitä voi olla ylpeä”, sanoo toimitusjohtaja Krister Stenbom.

Asiakkaan allasmittojen mukaan räätälöitävät kaavinjärjestelmät ovat päätuotteemme. Toimiva ratkaisu löytyy suorakaiteen muotoisiin ja pyöreisiin altaisiin. On sitten tarve kaapia lietettä tai vastaavaa veden pinnalta, altaan pohjalta tai molemmista.

Parhaillaan työn alla on muun muassa merkittävä ketjukaavin-järjestelmien toimitus Australiaan. Kyse on tavallaan pään avauksesta, sillä viime vuosina Finnchain ei ole saanut kauppoja kyseisestä maasta.

”Viennin osuus liikevaihdostamme on 80-90 prosenttia. Eniten vientiä on Eurooppaan ja Aasiaan. Toimitukset lähtevät yleensä Rauman satamasta maailmalle”, kertoo Stenbom.

Previous
Previous

Solar-kate ja aurinkopaneelit lyömätön yhdistelmä

Next
Next

Krister Stenbomista Finnchainin toimitusjohtaja